maanantai 2. elokuuta 2010

Pimenevät illat

Niin se aika menee. On elokuun alku, illat alkavat pimentyä ja kesän yötön yö on takana. Viime perjantaina  istuimme ystäväni kanssa terassilla ja teimme koruja. Pääasiassa jutustelimme ja katselimme tarvikkeita. Jotain valmistakin kuitenkin syntyi. Illan edetessä tuli eteen se, että ilman valaistusta ei enää nähnyt tehdä mitään. Oli kuitenkin aivan ihanaa ja lämmintä. Pieni sadekuurokaan ei haitannut, koska sitä ei kestänyt kauaa ja aurinkovarjon alla emme kastuneet.

Vähän haikeilla mielin kuitenkin päästän irti kesästä. Oli kiva tavata kesäreissaajia kaupassa ja vaihtaa kuulumisia. Oli asiakkaita Paraisilta, Helsingistä, Ruotsista, Eestistä jne. Arki kuitenkin koittaa ja kaikki alkavat palata kotikonnuille.

Syksy on kuitenkin kaunista aikaa. Itselleni syksy on aikaa jolloin rauhoitutaan ja aloitetaan jotain pysyvämpää ja otetaan asiat vakavammin. Viime syksy meni kyllä aika vikkelää, enkä harrastanut mitään. Nyt mielessä on monen vuoden tauon jälkeen jooga. Mutta ennen syksyä on kuitenkin vielä loppukesä, elokuun hämärtyvät illat ja rapujen syönti. Aina on siis jotain jota kannattaa odottaa :)

keskiviikko 14. heinäkuuta 2010

Vihdoinkin on kesä

Vihdoinkin saan kirjoitettua tänne. Kesä on ehtinyt jo tulla ja säät ovat olleet todella ihanat viimeaikoina. Talvella sitä odotti kesää ja suunnitteli, tekevänsä sitä ja tätä. Vaan mitä on tullut tehtyä? Omalta osaltani melkein kaikki mitä suunnittelin, on vielä tekemättä. Onneksi voi todeta, että "vielä on kesää jäljellä, vielä on kauniitä päiviä.." Kesästä pitää myös nauttia ja olla tekemättä yhtään mitään. Itselleni on vaikeaa olla tekemättä yhtään mitään, mutta siihen varmasti tottuu. Kännykkä oli koko edellisen yön autossa, yleensä se on yöpöydällä, että heti kun herää tietää mitä kello on.

Koruja on tullut tehtyä vain muutama, vaikka se onkin kivaa puhaa. Automatkalla Naantaliin kummitytön rippijuhliin sain tehtyä korun jota olin suunniteellut jonkin aikaa päässäni. Eli ruusukvartsista pitkä solmittava kaulakoru. Sitten tein rannekorun. Eli tästä voisi päätellä sen, että pidempiä automatkoja tulee suosia ja varata tarpeeksi materiaalia mukaan. Lapsille takapenkille puuhasteltavaa ja miehelle, (joka joutuu ajamaan) jotain viidykettä, lempimusiikkia ja sopivin väliajoin itse osallistuu keskusteluun. En tiedä miten pitkän matkan näin voisi tehdä, että kaikki sujuisi hyvin? Ehkä kesän loputtua sekin asia on selvitetty :)

Tässä siis automatkan tuotosta.
Ruusukvartsia,
kurpitsankukka helmiä,
foliolasi sydämet

tiistai 16. maaliskuuta 2010

Kevättä ilmassa

Ihanaa kun aurinko on alkanut paistamaan ja ilmaantunut taivaalle jo useampana päivänä. Tuntuu ihan oikeasti siltä, että on herännyt talviunilta ja katsoo tätä maailmaa niin eri näkövinkkelistä. Joskus sitä on matkattava kauemmas nähdäkseen lähelle paremmin. Tuntuu, että pitkä ja rankka talvi on rieponut ainakin minun mieltäni oikein kunnolla.

Eilen istahdin illalla pöydän ääreen helmieni kanssa. Ajattelin valmistaa muutaman korun, koska olen lähdössä viikonloppuna Turkuun messuille. Olisi kiva, että olisi jotain valmistakin esillä. Oli oikein rentouttavaa valmistaa jotain käsillä. Tuli valvottua keskiyöhön saakka ja aamulla heräsin jo ennen klo 6. Nyt se alkaa tuntumaan. Väsyttää....... Laitan tänne kuvia aikaansaannoksistani, kunhan ehdin kuvata ne.

torstai 4. maaliskuuta 2010

Lunta lisää..........

Tuntuu, että tämä talvi riepoo mieltäni enemmän kuin mikään muu muistamani talvi. Kun pari päivää sitten ajelin ystäväni luota Sundomista kotiin illalla, kaupungin kadut olivat kuin perunapelto. Ajattelin, että eikö tämä koskaan lopu. Vastaus on ei, se ei lopu ainakaan vielä. Eilen satoi taas lunta niin paljon ja mikä tuuli. Oli keskiviikko ja ajattelin, että HelmiSatamaan ei taatusti tule yhtään asiakasta. Mutta olin väärässä. Oli ihana huomata, että vaikka sää oli hirvittävä asiakkaat uskollisesti tulivat. Mukana oli vielä paljon uusia asiakkaita, jotka eivät aikaisemmin olleet käyneet. Hatun nosto heille :)

Hiihtoloma alkaa olla lopuillaan ja mitä olen tehnyt lasten kanssa? Noh, enpä oikeastaan mitään. Olen tehnyt pakolliset työt, sitä ja tätä. Omaatuntoani kaihertaa, vaikka toisaalta asioillahan on aina monta puolta.

Olen tehnyt muutamia helmitilauksia maailmalta. Nyt sitten jännitetään koska mahdan saada tilaamani tuotteet,  kun Suomessa lakkoillaan.

Kevättä odotellessa on hyvä tehdä suunnitelmia ja lupauksia. Taidan siirtyä miettimään omia lupauksiani ja niiden toteuttamista käytännössä.

Palailen sitten taas........

maanantai 1. maaliskuuta 2010

Lumen tuloa.....

Voi jestas tätä talvea. Kyllä tämä syö ihmismieltä. Ensimmäinen hiihtolomapäivä menisi kaikkea kivaa puhaten (aamulla vielä kuvittelin niin). Aamusta otin helmet esiin, että tekisin pari tilauskorua. Juuri kun olin saanut otettua kaiken esiin niin tilanteeseen tulikin pienoinen muutos. Pihaamme tuli henkilönostin ja muutamien tuntien punnertamisien jälkeen se oli saatu lumikinosten läpi talomme seinustalle. Nousin koppiin, valmiina pudottamaan lunta katolta. Talomme on 50-luvun rintamamiestalo, joten katolle ei ole asiaa muulla keinoin. Tätä kirottua lunta on tullut niin paljon, että vaikka katto on jyrkkä, lumi pysyy siellä tiiviisti, ainakin suurimmaksi osaksi. Koppiin noustessani luulin, että tuntisin edes pelon häivähdyksen, mutta ei mitään tuntemuksia. Talvi olis siis tehnyt tehtävänsä, sieluni oli jäätynyt myös sisältä. Kunhan nyt vain saisi lunta pois katolta, se oli ainut päässäni oleva asia. Tein töitä yläilmoissa jonkin aikaa. Aika raskasta puuhaa, mutta yllätyksekseni huomasin, että pidin siitä. Tuntui hyvältä monien kuukausien sisällä istumisen jälkeen tehdä jotain ruumiillista työtä. Siitä huolimatta talvi saisi jo taittua kevääksi nopeaan tahtiin. Mutta ulos katsoessani näen, miten lumihiutaleet tippuvat maahan ja ilo on aika kaukana.

Illalla pakenen tästä todellisuudesta ja yritän uudelleen aloittaa korujen valmistuksen. Mieltäni kaihertaa Intia, mutta se kuume on nyt tyydytettävä kuvien katselulla ja musiikin kuuntelulla. Ehkäpä jo huomenna aurinko pilkahtaa........ toivossa on ainakin hyvä elää. Ja niin kauan kun on toivoa on myös elämää.

sunnuntai 28. helmikuuta 2010

Mietteitä


Tähän tulen kirjoittamaan niin helmistä kuin muistakin asioista. Kun aloittelen tätä, niin juuri nyt tapetilla  on jääkiekko.

Meneillään on jääkiekon pronssiottelun ensimmäinen erätauko. Onneksi Suomi johtaa, se sentään lämmittää. Täytyy toivoa, että taistelutahtoa riittää loppuun asti ja tietenkin ripaus onnea, joka välillä puuttuu.

Tuntuu siltä, että jääkiekossa meiltä puuttuu se onni ja tuuri hyvin usein. Pitäisiköhän pelaajilla olla onnenhelmi mukana (niillä varmasti on :).

Huh huh, toinen erätauko ja ihan eri fiiliksen kuin ensimmäisellä. Nyt pitää toivoa, että peli kulkee ja sitä onneakin olisi matkassa.

Onnea ja taitoa oli matkassa ja voitimme pronssia. Kyllä kannatti laittaa kello herättämään aamuviideltä. Tästä on hyvä jatkaa päivää.

 Nyt sitten vähän koruasiaa. Vieressä itse valmistamani kaulakoru, jossa lukko osa tulee eteen ja siitä roikkuu sitten lehtiriipukset.