keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Valkearuusu


Tätä korua valmistaessani, ajatuksiini tuli kaikki keväällä opintonsa päättäneet, kesän morsiamet, äidit ym. Koru on yksinkertainen toteuttaa, vaikka aikaisempaa kokemusta ei olisikaan.
Alla olen laittanut kuvia erilaisista makeanvedenhelmistä joita voi käyttää korussa. Toki on lukuisia muitakin vaihtoehtoja.
Esimerkkikorun kaulanauhan pituus on noin 46 cm + lukko. Yksi kokonainen rondellimainen helminauha ei riittänyt tähän. Toisesta nauhasta kului noin 5 cm, eli loppunauhasta voi tehdä käsikorun ja korvikset samaa sarjaa.


 Makeanvedenhelmi 4 x 4,5 mm.
 Makeanvedenhelmi keshi 2x5 mm
 Makeanvedenhelmi rondelli 4x5 mm
Ruusuriipus helmiäinen
Sterlinghopealukko

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Syysunelma




Syysunelmia...lämpöistä oranssia joka tuo mieleen kauniin syksyisen pihlajan marjoineen. Siihen lisätään hyppysellinen ruskean lämpöistä sävyä ja sekoitetaan hieman pronssia mukaan. Näin saadaan aikaan syksyinen lämmin koru.






torstai 13. helmikuuta 2014

Vuoden ensimmäine koru

Vuosi on lähtenyt niin vipinällä käyntiin, että ensimmäisen korun valmistaminen vei helmikuulle saakka. Täytynee kyllä sanoa, että se tekeminen tuntui tosi hyvältä ja terapeuttiselta. 

Olisin voinut valmistaa näitä eri väreissä ja materiaaleissa vaikka kuinka monta ja vielä sen teenkin. 

Tässä rannekorussa on käytetty tsekkiläisiä lasihelmiä.

4 mm fasettihiottua lilaa helmeä sekä siemenhelmeä koko 10/0.


perjantai 18. tammikuuta 2013

Urputusta

Ihmisen perustyytyväisyys koostuu usein aika pienistä ja tavallisista asioista. Sitä ei aina vain osaa arvostaa, kun elämä on sitä tasaista menoa. Aloin pohtimaan asiaa kun perheessä sairastetaan yhdeksättä päivää putkeen. Ja siihen vielä päälle lähiomaisten sairastelut, jossa on saanut olla mukana ja ylimääräiset hammaslääkärit ym. ja kaikki samaan aikaan. Tiedän, että ainakin 10. päivä jatkuu samaa rumbaa. Toisaalta kuitenkin normaalit sairastelut ovat pikkujuttuja, kun ajatellaan suurempaa kokonaisuutta. Mitä sitten kun edessä onkin jokin paljon suurempi, pysäyttävämpi sairaus. Sellainen, jota ei voi niellä yhdellä puraisulla. Vaan se pitää nieleskellä moneen kertaan ja joka romuttaa kaiken sirpaleiksi. Osan kohdalla ne sirpaleet jäävät ikuisesti levälleen, toiset taas saavat liimattua osan palasista kasaan ja pystyvät jatkamaan eteenpäin. Ehkä ne jotka ovat saaneet mahdollisuuden kasata sirpaleet uudeksi kokonaisuudeksi, ovat myös oivaltaneet jotain mikä meiltä muilta usein jää tajuamatta. Se lienee kuitenkin tosi asia, että terveellä on monta haavetta, sairaalla usein vain yksi, olla terve. 

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Tottako toiveista

Vuosi alkaa tosiaan vauhdilla käyntiin. Nyt näyttää siltä, että pitkään haaveissa ollut matka Kiinaan toteutuu. On kivaa ja jännää lähteä metsästämään helmiuutuuksia. Tiedän jo nyt, että varmasti tulee olemaan haasteellista tehdä valintoja. 

Nyt on paneuduttava käytännönjärjestelyihin ja saatava se paketti kasaan. Sitten voi taas keskittyä muuhun. Matkaan on aikaa vain kuutisen viikkoa ja aika menee niin nopeasti. 

Toivottavasti kuitenkin kevät tuo tullessaan paljon ihania helmiuutuuksia niin messuille kuin liikkeeseenkin. 

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Shoppailua

Koko eilisen päivän "shoppailin" ympäri ämpäri maailmaa, mutta mikään ei oikein iskenyt. Etsin JOTAIN, mutta sitä JOTAIN suurta ja ihanaa, uutta ihastusta ei löytynyt. Olin väsynyt "matkustamisesta", kait siinä jonkin asteinen aikaero väsymys tuli. 

Mielessä kävi moneenkin kertaan, että olisi niin pirun paljon helpompi ja mukavampi kököttää matkalaukun kanssa lentokentällä, kun tuijottaa tätä ruutua. 

Tänään pääsin kuitenkin jotenkin vauhtiin, ainakin sain tilattua perustavaraa ja muutaman hyvän idean. Niin... niitä ideoitahan riittää, kunhan jokun vain toteuttaisi ne. Raadanta siis tuotti jotain.

Lisään tähän korun jonka tein jo ennen joulua, paniikkikoru :) Mutta se toimi tarkoitukseensa aika hyvin.

Lumi ei siis tuonut enkeliä eteiseen, mutta kukkakorun viljeltyine helmineen se toi. Auringossa kuvakin olisi parempi, mutta kesää odotellessa tämä saa kelvata.

Tässä korussa olen käyttänyt makeanvedenhelmiä ja simpukkahelmiä sekä niiden lisäksi metalliriipuksia. 

Yritän jatkaa verkkokaupan päivittämistä, saas nähdä kuinka käy? Mutta tätähän varten lomat ovat olemassa :)


maanantai 31. joulukuuta 2012

Tervetuloa vuosi 2013

Aluksi täytyy toivottaa vuosi 2013 tervetulleksi. Hyvää ja Onnellista Uutta Vuotta kaikille! 

Vuosi 2012 kului nopeasti. Vuoteen mahtui paljon iloa, riemua ja onnistumisen hetkiä. Yhtenä erittäin miellyttävän asiana tulee mieleen Tampereen messut. Siellä Geologian tutkimuskeskus vieraili osastolla ja ihastui käsinhiottuihin kiviini. Ametisti palat, labradoriitti ym. saivat ansaitsemansa huomion. Niiden hionta ja kivilaatu saivat "täydet 10 pistettä". Myös keräilijät pitivät niistä.

Harva asia tulee "ilmaiseksi", vaan asioiden eteen joutuu tekemään ponnisteluita. Niinpä vuoteen 2012 kuului myös negatiivisten asioiden esille tuloa ja niiden käsittelyä. Muutamia kyyneliä ja perkeleitä vuosi antoi kaupan päälle. Sitähän se elämä on. Iloa, surua ja tasaista taapertamista. 

Vuosi 2013 tuo taas uudet kujeet, niin hyvine kuin kurjinakin asioina. Vaikka olenkin lomalla, niin ajatukset pyörivät aika tavalla töissä. Pään sisässä on aika kiire ja ihan konkreettisestikin on täytynyt tehdä töitä. 

On selvää, että vuosi tuo uusia tuulia ja muutoksia. Se on eri juttu millä tasolla kaikki muutokset tulevat toteutumaan. Osa monista pienistä asioista on suunnitelmina päässä, osaa on jo alettu toteuttamaan. Joskus olisi hyvä ottaa vihko ja kirjata ideat sinne. Mutta kun se kirottu vihko on aina väärässä paikassa. Silloin kun sitä kotona tarvitsisi, se on töissä ja taas päinvastoin. Naisilla onneksi on käytössää käsilaukut, mutta senkin sisällöstä joutuu välillä tinkimään, ellei siirry matkalaukkuun. Matkalaukku on taas hankala käsiteltävä, varsinkin HelmiSataman takahuoneessa. Takahuone on niin pieni ja täynnä tavaraa, että hyvä kun itse mahtuu sinne. Yritän aina hermostuessani miettiä sitä, että aasiassa tähän tilaan olisi oli laitettu työskentelemään aika monta ihmistä. Joskus kun mieheni tuo lounasta ja yritämme syödä yhtäaikaa siellä, niin hän muistuttaa, että tämähän alkaa muistuttaa aasialaista työpaikkaa. 

Matkoista haaveilemiseen onkin hyvä lopettaa tämän jutun kirjoittelu.