Urputusta

Ihmisen perustyytyväisyys koostuu usein aika pienistä ja tavallisista asioista. Sitä ei aina vain osaa arvostaa, kun elämä on sitä tasaista menoa. Aloin pohtimaan asiaa kun perheessä sairastetaan yhdeksättä päivää putkeen. Ja siihen vielä päälle lähiomaisten sairastelut, jossa on saanut olla mukana ja ylimääräiset hammaslääkärit ym. ja kaikki samaan aikaan. Tiedän, että ainakin 10. päivä jatkuu samaa rumbaa. Toisaalta kuitenkin normaalit sairastelut ovat pikkujuttuja, kun ajatellaan suurempaa kokonaisuutta. Mitä sitten kun edessä onkin jokin paljon suurempi, pysäyttävämpi sairaus. Sellainen, jota ei voi niellä yhdellä puraisulla. Vaan se pitää nieleskellä moneen kertaan ja joka romuttaa kaiken sirpaleiksi. Osan kohdalla ne sirpaleet jäävät ikuisesti levälleen, toiset taas saavat liimattua osan palasista kasaan ja pystyvät jatkamaan eteenpäin. Ehkä ne jotka ovat saaneet mahdollisuuden kasata sirpaleet uudeksi kokonaisuudeksi, ovat myös oivaltaneet jotain mikä meiltä muilta usein jää tajuamatta. Se lienee kuitenkin tosi asia, että terveellä on monta haavetta, sairaalla usein vain yksi, olla terve.