torstai 17. toukokuuta 2012

Lamppuhelmien valmistus

Viime viikolla olin valmistamassa elämäni ensimmäiset lamppuhelmet. Nähtäksi jää, jäivätkö ne myös viimeisiksi. Hatun noston paikka kaikille jotka helmiä ammatikseen valmistavat, olivatpa he missä päin maailmaa tahansa. Työ ei ollut mitenkään helppoa. Täytyi ajatella niin monta asiaa kerralla, vaikka onhan se meille naisille tuttua puuhaa. Mutta se, että piti ajatella ja samalla toimia ja melko nopeaa, ei ollutkaan niin helppoa. En ole vielä saanut helmiäni, jotta voisin laittaa kuvia niistä esille. Ensimmäinen oli sellainen pieni pieru, päivän jälkeen viimeinen oli sitten vähän isompi ja siistimpi. Mikään ei kuitenkaan ollut täydellinen, muodoltaan saati sitten kuvioinniltaan. Kuinka vaikea onkaan saada esim. kukkakuviointi joka on koholla helmen pinnassa. Päivä oli kuitenkin antoisa ja lähdin kotiin väsyneenä, mutta yhtä kokemusta rikkaampana. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti